Labradori rotuna

Historia

Labradorinnoutaja on peräisin Newfoundlandin saarelta. Sitä on tavattu 1700-1800-luvuilla myös Kanadan itärannikolla, jossa se toimi kalastajien apuna. Lyhyen turkkinta ansiosta koirat kuivuivat nopeammin noustessaan pois jääkylmästä vedestä. Tähän perustuu nykyäänkin labbisten erikoistuntomerkit eli kaksin kertainen vettä hyljeksivä turkki ja erinomaisena peräsimenä toimiva saukonhäntä. Näitä koiria siirtyi kalastajien mukana Englantiin, josta rotu levisi muihin maihin. Tuloksena oli voimakkaan noutotaipumuksen omaava vahva koira, jolla on säyseä luonne ja halu auttaa ja työskennellä ihmisen apuna. Labradorinnoutaja hyväksyttiin viralliseksi roduksi 1903.


Luonne ja käyttö

Useimmilla mielikuvissa on se lapsuudesta, naapurissa oleva musta keskikokoinen kiltti koira. Totta, Labradorinnoutaja onkin ystävällinen, miellyttämisenhaluinen, nopea ja älykäs, minkä vuoksi se on useimmiten helppo kouluttaa. Se on rotuna erinomainen perhekoira, käyttö- ja harrastuskoira. Labradorinnoutaja vaatii kuitenkin määrätietoisen koulutuksen, sillä sekin osaa ottaa roolin perheen johtajana, jos se sille suodaan, siksi se tarvitsee aina peruskoulutuksen. Olet varmasti nähnyt kun koira vetää epämukavasti hihnassa, ja näiltä ikäviltä vedoilta vältytään, kun aloitetaan
peruskoulutus jo luovutus iässä.

Useinmiten labbis hankitaan ensin perusperhekoiraksi ja vasta myöhemmin huomataan labradorin nopea oppiminen ja aloitetaan joku harrastus. Kasvattajan aktivointi tai muiden harrastajien kautta löytyy mukava harjoitus joka imee mukanaa, ehkä kilpailemaan asti.

Kilpailumuotojen perusteella labradorit ovat eriytyneet ns. näyttely- ja metsästyslinjaisiin. Metsästyskoeaktiivit suosivat field trial (engl. metsästyskoe) -koiria. Silmillä havaittava ero näissä linjoissa on ulkonäkö: näyttelylinjaiset ovat vankkarakenteisia, voimakasrunkoisia, runsasturkkisia ja metsästyslinjaiset taas huomattavasti kevytrakenteisempia, sprintterimallisia ja usein ohutturkkisia koiria.

Luonteessa löytyy myös eroja. Metsästyslinjaiset soveltuvat nykyiseen kilpailumuotoon, joka painottaa vauhdikkuutta, nopeutta ja äärimmäistä tottelevaisuutta. Toki suurin osa "tavallisista" labradoreista pärjää jokamiehen metsästyksessä, jossa syksyidsin käydään metsällä.

Moni näyttelylinjainen koira kilpailee menestyksellisesti metsästyskokeissa esim. kantanarttuni
FI KVA Markkisten Havis Amanda, mutta ei päinvastoin sillä käyttölinjaisella ei voi menestyä näyttelyssä. Toki metsästyslinjaiset labradorit ovat lähes kokonaan valloittaneet metsästyskokeiden voittajaluokat erinomaisilla suorituksillaan ja usea noutajamestaruus onkin labradorin hallussa. Suomalaiset metsästyslabradorit ovat myös menestyksekkäästi kilpailleet ulkomailla.

Labradorinnoutaja nauttii erilaisista toiminnoista ja koirien kanssa onkin kilpailtu menestyksellisesti myös monenlaisissa muissa koemuodoissa kuten jäljestyskokeissa, palveluskoirakokeiden eri muodoissa, tottelevaisuuskokeissa ja rauniokokeissa. Varsinkin metsästyskoirien jäljestyskokeessa labradorit ovat vuosi toisensa jälkeen olleet SM-tasolla joko voittajina tai kärkisijoilla.
Moni on varmaan myös törmännyt myös oppaana toimivaan labradoriin. Itselläni on 
MR's Black - pentueesta mennyt yksi koira oppaaksi ja läpäisi koulutuksen, toimien nyt 
koulutuksensa mukaisesti oppaana.
Labukkaa käytetään laajasti myös palveluskoirana, huumekoirana ja pelastuskoirana.

Onnellisimmillaan labradorinnoutaja on saadessaan tehdä sille tarkoitettua työtä eli pienriistan talteenottoa sekä maalta että vedestä. Minulla koirien kanssa metsästys kausi alkaa elokuussa kyyhkymetsältä,
siitä sorsalle ja kanalintumetsälle, kausi päättyy vasta kun fasaanijahdit päättävät sen Helmikuussa.

Ulkonäkö

Kolmea eri väriä edustava (keltainen, musta ja ruskea). Labradori urosten säkäkorkeus on keskimäärin 56-57 cm ja narttujen 54-56 cm. Henkinen kehitys on hidasta, kuten monen muunkin suurikokoisen koirarodun ja urokset saattavat olla aikuisia vasta 3-4 -vuotiaina. Toisaalta koira säilyy vanhuuteensa saakka oppimiskykyisenä ja saattaa intoutua seniori-ikäisenäkin uusista asioista.

Vankkarakenteinen ja tiivisrunkoinen koira. Kallo on leveä ja otsapenger selvä. Puhdaslinjainen. Leuat keskipitkät, voimakkaat, eivät suipot. Kirsu leveä, sieraimet suuret. Keskikokoiset ruskeat tai pähkinänväriset silmät. Päänmyötäiset korvat, jotka sijaitsevat melko takana. Purenta on leikkaava.

Rintakehä leveä ja syvä. Hyvin kaareutuneet kylkiluut. Suora selkälinja. Pyöreät ja tiiviit käpälät. Nk. saukonhäntä; tyvestä hyvin paksu, hännänpäätä kohti suipponeva, keskipitkä. Ei hapsuinen, vaan kauttaaltaan lyhyen, tiheän ja tiiviin karvan peittämä, mikä antaa sille pyöreähkön vaikutelman. Koira saa kantaa häntäänsä korkeallakin, mutta häntä ei saisi kiertyä selän ylle.

Turkki ja hoito

Lyhyt, tiheä, melko karkeantuntuinen karva, ei laineita eikä hapsuja. Aluskarva on vedenpitävä. Kokonaan musta, suklaan- tai maksanruskea tai keltainen. Keltainen väri vaihtelee ketunpunaisesta kermanvaaleaan. Pieni valkoinen täplä rinnassa sallitaan.

Helppohoitoinen koirarotu, joka yleensä syö mitä vaan. Varsinkin vanhemmiten ruokahalusta johtuen helposti lihoo. Ruokintaan tulee myös kiinnittää erityistä huomiota kasvuiässä; koira kasvaa nopeasti aikuiskokoonsa ja tämä asettaa aikamoiset vaatimukset luustolle. Nopeasti kasvaville koirille ovat ominaisia tietyt kasvuhäiriöt kuten lonkkaniveldysplasia ja erilaiset luutumishäiriöt.

Turkinhoito on äärimmäisen yksinkertaista, vain harjaus ja pesu tarvittaessa.