Derby ja Mestaruus oli menestyksellinen kennelille 2025 vuonNA

04.08.2025

🏆 🏆 🏆 Menestyksellinen viikonloppu Middle River's kennelin koirilla takana ja kasvattaja en voisi ylpeämpi olla. Me suomalaiset yleensä painamme pään rintaan ja sanoisimme, että hyvin meni. Nyt kerron ylpeänä, että UPEASTI MENI. Tämmöistä kokemusta tuskin kasvattajana pääsen uudelleen kokemaan.
No mitä tapahtui? 🤔👌
Labradorinnoutajien rotumestaruuskoe Derby ja Mestaruus 2025
Derby on tarkoitettu labradoreille jotka kokeen alkaessa ovat alle 2-vuotiaita, ja jotka eivät ole aiemmin osallistuneet Derbyyn. Derbyn yhteydessä järjestetään joukkuekilpailu, jossa saman pentueen kolme koirakkoa muodostaa joukkueen. Mestaruus on avoin kaikille labradorinnoutajille. Kokeen tehtävät vastaavat metsästyskokeiden tai Working testien voittaja-luokan tehtäviä.
Derbyyn Middle River's koiria osallistui 20 kpl ja Mestaruuteen 7 kpl. Tämä oli jo hienoa ja arvostan kovasti, että varsinkin nuoret kasvattini uskalsivat hienosti osallistua Derbyyn, jossa kaiken kaikkiaan osallistujia oli 64 kpl.
Aloitetaan lauantaista ja silloin ensimmäisen koepäivän lopuksi julkistettiin Derbyssä osallistuvien koirakoiden kenneljoukkueiden kolmen kärki ja mitä saimme - KOLMOISVOITTO Kennel Middle River's.
1.sija 🏆
Middle River's Dragons Yellow:
Kati Kyllönen (MR's Dragon Caraxes)
Jussi Alatalo (MR's Dragon Rhaegal)
Ira Toivanen (MR's Dragon Vhagar)
2. sija 🏆
Petri Taskinen (MR's Aloha Oahu)
Anne Friis (MR's Aloha Kauai)
Matti Fontell (MR's Aloha Maui)
3 sija 🏆
Middle River's Dragons Black 1:
Esa Kyyrö (MR's Dragon Balerion)
Anu Poikela (MR's Dragon Meleys)
Jaana Koiranen (MR's Dragon Syrax)
Kenneljoukkue tulee muodostua saman pentueen jäsenistä, joten joukkueisiin ei voi sekoittaa useampia kennelin pentueiden pentuja keskenään.
☀️MR's Dragons team pennut ovat yhdistelmästä: Gunnerspeg Excalibur of Caytonfell x C.I.T Fendawood Louisiana
☀️MR's Aloha team pennut ovat yhdistelmästä: Gunnerspeg Excalibur of Caytonfell X MR's Sky of Hawaii❤️
Kaikkien kolmen joukkueen pennut ovat joko suoraan tai jälkeläisen jälkeläisiä omalle nartulle C.I.T Fendawood Louisianalle eli SKY - joka jälleen todisti olevansa upea narttu!!
Ja miten koepäivä jatkui sunnuntaina..
DERBY - voitto Middle River’s Aloha Oahu ja Petri Taskinen
DERDY 4. sija ja Middle River’s Dragon Rhaegal, Jussi Alatalo
DERBY Paras vesityö Middle River's Dragon Silverwing, Minna Y.
Paras yhteistyö palkinto: Middle River’s Dragon Rhaegal, Jussi Alatalo
Finaalipäivän tulokset:
Derby
1. Middle River’s Aloha Oahu ja Petri Taskinen
2. Tassutaipaleen Uuras Ukkosenjyrinä, Khrystyna Vuokila
3. Hemmo, Teijo Kostian
4. Middle River’s Dragon Rhaegal, Jussi Alatalo
Mestaruus
1. Hiertagård’s Aramis, Esa Valkonen
2. Biamin Q-koodi, Kari Muona
3. Vesiketun Geronimo, Soile Iisakkala
4. Hulivilin Worh Waiting, Minna Pulkkinen
5. Falconfields Astraia, Marjaana Kousa
6. Middle River's Sky of Hawaii, Maarit Saarinen
Joten olipas siinä ilotulitusta kerrakseen.
Kaunis kiitos kuuluu kaikille panoksensa kokeen puolesta antaneille, lämpimissä olosuhteissa toimineille avustajille ja tietenkin kiitos tuomarit, jotka tuomaroivat kaksi päivää kuumissa olosuhteissa ja loivat todella hienon tunnelman upean kokeen ympärille.
Labradori Derby ja Mestaruus tuomarit:
Anja Möller , Saksa
Paul Hasney , Iso-Britannia
Vicky Ruston, Iso-Britannia
Thank you for judges
Kiitos Labradorinnoutajakerho ry - The Labrador Retriever Club of Finland ja upea tapahtuma tuo Labradori Derby ja Mestaruus ❤️❤️
Tässä on itselläni hetken aikaa sulateltavaa. ☀️🤩🤔❤️❤️
07.02.2026Middis NOME koulutukset alkaa keväällä
01.02.2026Vainalle ei pentuja
09.01.2026Twistin pennuilla on omat kodit
02.01.2026Hyvää vuotta 2026 Middiksille
03.12.2025Meillä on uusia pentusuunnitelmia
27.11.2025Twist on tiine
26.10.2025Twist on astutettu Ranerilla
18.10.2025Twist on aloittanut juoksut
07.10.2025Bertta on astutettu Vallella
26.09.2025MR's Brewing Maneki juoksut alkaneet

Siirry arkistoon »