ICC 2019 Matkakertomus

Espanjaan käy Noutajan tie…

Suomalaisilla noutajakoiraroduilla oli viime vuonnakin hieno tilaisuus lähettää noutajakoirakoita Individual Challenge Cup Retrievers 2019, eli tutummin ICC. Mikä nimi hirviö, noh, toivotaan, että tulevaisuudessa tunnetaan tutummin Noutajien Euroopan Mestaruuskokeena (EC). 2019 vuonna järjestäjänä on Espanja, ajankohta 06-08.12.2019 ja paikkana Tudela, Navarran maakunnassa Pohjois-Espanjassa.

Kilpailu on henkilökohtainen, ja kokeen tarkoituksena on löytää Euroopan paras noutaja, joka saa voittaessaan CACIT:n. Koe on erittäin arvostettu ja se on järjestetty jo usean vuoden ajan. Näin ollen koe edesauttaa jalostusmateriaalin vaihtoa, joka olisi hyödyksi metsästyskelpoisen noutajakannan kehittämiseksi Euroopassa.

Kilpailu käydään NOME-A metsästyskokeena aidoissa metsästys olosuhteissa. Pohjois-Espanjan maasto on erittäin haastava, kuivan kivikkoisen ja vuoristoisen sekä piikkikasvillisuuden vuoksi, sekä hajumaailman varsin erilainen mitä Suomessa. Kokeesta tulee haastava kaikille noutajille, omasta mielestäni varsinkin noudettavan riistan koon ja hyvin erilaisen maaston vuoksi. Suomesta lähetetään 4 koiraa kokeeseen.  

• labradorinnoutajanarttu Biamin Juicy Chili ”Chili”, ohjaajana Maarit Saarinen, Mikkeli
• labradorinnoutajauros Ragweed´s Eayrider of Fendawood, ”Nero”, ohjaaja Timo Luomanen, Janakkala
• labradorinnoutajauros Jake of Dukefield ”Jake”, ohjaajana Heli Siitari, Janakkala
• labradorinnoutajauros Lekking Clover Astro ”Ymir”, ohjaajana Jukka Rastas, Kangasniemi

Matkalle lähdin koirani Biamin Juicy Chilin kanssa luottavaisin mielin, koska viimeistely treenit oli sujuneet hyvin. Tiesin, että noudettava riista on pientä - viiriäisiä, joka ei ole juuri pikku räkättiä isompaa. Keskityin viimeiset 3 viikkoa treeneissä pelkästään vainunkäyttöön, jotta sain vauhdikkaaseen koiraani tarkkuutta vainun suhteen à pienikin vainu pitää tarkistaa ja aikaa ei ole hukattavaksi juoksemalla.

Olihan noita kaiken maaliman kommelluksia

Lentokentällä Barcelonassa Finnair toi minut ja Chilin turvallisesti perille, vai toiko? Sattui nimittäin niin, että vielä 1,30h lentokoneen laskeutumisen jälkeen ei henkilökunnalla ollut tietoakaan missä koirani on lentobokseineen? Ei auttanut sekään, että karanteeni alueelta tuli viesti, että koira on löytynyt. Kun näin koiran niin se oli keltainen labradori (Chili on musta). Silloin ajattelin, että koirani on jäänyt koneeseen ja muut kisakumppanit saa tuoda koirani seuraavalla lennolla. No vielä reilun odottelun jälkeen löytyi oikea boxi koirineen. Chili on rento matkustaja, eikä ollut moksiskaan moisesta häslingistä, ja iloisesti häntä heiluen tuli boksista pois ja 4 h ajomatka kohti Tudelaa alkoi.

Perjantaina saatiin koko joukkuekasaan ja illalla alkoi kilpailu starttinumeroiden jaolla. Jännän äärellä keskusteltiin Suomesta tulleiden kannustajien kanssa, että minkä numeron kukin saa. Tuleeko numero 1. vai 2., 10, minä toivoin 4. ja loppuu viimeksi, kaikki oli kuitenkin sitä mieltä, ettei sillä numerolla ole väliä, kunhan nyt vaan päästään alkuun.

Sumua, kiviä ja kanjoneita – niin ja niitä pikkulintuja

Kisapäivän avaus aamuun noustiin sumussa, eikä sumu johtunut edellisillan paikallisesta laadukkaasta viinistä vaan kunnon sumusta. Keli oli +3 ja ei mitään tuulta, hrrr oli kylmä. Ajettiin koepaikalle, mikä oli kivistä, karua, kovan näköistä punaista viljelysmaata, jossa peltokumpujen keskellä kiemurteli ilkeän näköinen kasvillisuuskanjoni. Ensin otettiin valokuvat joukkueista ja sitten jäätiin odottamaan kokeen alkua, ja odotettiin ja odotettiin. Koetta ei pystytty aloittamaan ennen klo 12, koska Espanjassa ei saa metsästää sumussa. 

Kun vihdoin päästiin alulle, laskeuduttiin me muut koiranohjaajat sekä yleisö, alas kanjoniin ja starttivuorossa olevat koirakot kiipeilivät ampujien perässä jyrkänteellä, kuin vuorivuohet. Alusta alkaen otettiin heti luulot pois ja pienen pieniä viiriäisiä nostettiin ylös bretoneilla, ja ampujat ampuivat niitä louhikkoiseen kivikko jyrkänteelle. Koko päivän kuljettiin tätä kanjonia pitkin. Maasto muuttui kivikkoisesta jyrkänteestä, puustoiseksi pusikoksi ja lopuksi Rosmariinia kasvavaan pensasjyrkänteeksi. Osa noudoista tuli kivikkopeltoon, jossa ilkeän teräviä kiveä oli aivan kivi kiven perään. Noudettavista riistoista luonnossa kasvavia viiriäisillä oli valtaosa (70 % noudoista), jos sait noudoksi fasaanin sait olla kiitollinen (20 % noudoista), noutoihin tuli myös vikkeliä ja kooltaan pieniä kaneja (10 % noudoista oli kaneja). Viiriäiset oli perhanan hankalia, kun eivät lentoon lähtiessä pidä mitään ääntä, lentotyyli kuin keltasirkulla eli et edes reagoi niitä ja lopuksi, kun ne tippuvat niin mitään pöllähdystä ei näy vaan pieni tirppa tippuu sinne jonnekin ja sait toivoa että koira näki, edes jotain. Jos kohdallesi noudettavaksi riistaksi sattui fasaani, niin sait olla onnellinen, koska se vaikutti äänekkäältä mammutilta verrattuna viiriäiseen.

Sunnuntaina finaalipäivään pääsi kaksi Suomalaista

Aamu valkeni sumuun. Juu tulihan sitä hieman enemmän juhlittua pääsyä Finaaliin, mutta jälleen oli kyseessä ihan luonnon sumu. Kokeen alkua siirrettiin ja siirrettiin, kun vihdoin toisen suomalaisen starttaajan Luomasen Timon kanssa päästiin kanjonin reunalle aloittamaan koeta, todettiin et nyt pitää olla tarkkana kuin porkkana. Maasto ei finaalipäivänä juurikaan muuttunut, kanjonissa jatkettiin, mutta ylösajo tehtiinkin seisojien lisäksi metsästys Freteillä. Joka on Hillerin näköinen piskuruinen ja häijyn näköinen elukka, jolla oli kulkunen kaulassa. Fretti laitettiin kanjonin jyrkänteillä oleviin kanin koloihin ja kulkunen kilkattaen se ajoi maan alla kaneja ulos koloistaan, ja ampujat pääsivät näyttämään taitojaan. Oli melko mielenkiintoisen näköistä ja hirweeen jännittävää, kumpi voittaa kilpajuoksun kani vs haulikon haulet.

Riistaa nousi ylös, ja paljon. Oli uskomatonta huomata, miten nuo linnut pysyivät piilossa ja niiden kantti kesti piilossa, vaikka vieressä juoksee noutaja toista riistaa etsien. Huikeita suorituksia seisojilta ja bretoneilta, joita ohjattiin niin hillitysti pelkästään pillillä tai jännästi sihisemällä. Siitä kolmen sadan metrin matkalta ammuttiin kaikki finaalipäivän linnut. Rosmariini jyrkänteeltä kanit ja viiriäiset, ylösajona sinne alas kivikanjonin pohjalle niin ikää viiriäisiä ja finaali huipentui kivipellolle, jossa piileksi lisää viiriäisiä.

Tätä ennen meidän tie Chilin kanssa päättyi finaalipäivänä noutoon, joka ei totta vieköön ollut ollenkaan meidän mukavuus alueella. (hihhi) Nouto oli haastava pitkän matkan ja riistarikkaan maastonvuoksi, jäi siis meiltä nappaamatta. Viiriäisen sai ylös, noutoon lähetetty 4. koira, joka oli paikallinen ja teki hienon noudon haastavassa maastossa ja matkassa. Näin meidät ja pari muuta koirakkoa Eye Wipattiin pihalle. Olihan siellä Chilin korvassa vähän vaikkuliakin noudon aikana pitkästä matkasta johtuen, mutta kaikkemme yritettiin.

Päivä tuntui sujuvan niin nopeasti ja kohta kajahti torvi ja koe oli ohi. Olipa jännitystä ilmassa, kun traktorin peräkärryssä meidät kuljetettiin kisapaikalle odottamaan tuloksia. Chili oli aivan naatti ja monen muunkin koiran silmät painuivat kiinni, omistajat tarkastivat koiran tassuja ja muuta kehoa mahdollisien ruhjeiden osalta, ei onneksi pahempia haavoja.

Kokeen voitti hienoilla noudoilla Espanjalainen koirakko, Adrian Sifre Flores labradorinnoutaja uroksella Crack De Enanzo saaden excellent tuloksen ja CACIT:n. Toiseksi sijoittui Belgialainen Pieter Vivijs, kultaisellanoutajalla Think Twice Uh La La La ja kolmanneksi Tsekkien Martin Incedi Labradorilla Arapado Shelf Lavondyss. Suomeen saatiin myös tuloksia kun Timo Luomanen good:in Labradorinnoutajalla Ragweed’s Easyrider of Fendawood koirallaan.

 

Kotimatka sai alkaa

Kokeen jälkeen onnittelut voittajalle ja muille upeasti sijoittuneille ja sen jälkeen haikeammat hyvästit muille ystäville, niin uusille kuin vanhemmille ja matka kohti Suomea alkoi. Tietulleista, mutaisen vuokra-auton palautuksesta ja vielä Vantaan lentokentällä, kun koirakin löytyi heti, niin kaikesta näistä selvinneenä, olo on todella tyytyväinen ja onnellinen. Olipa reissu, ja tulipa huikeita muistoja korvantaakse, jota sitten kiikkustuolissa muistelen: ku koirat ei enää pelaa ja jalat ei nouse moisille kivikkorinteisiin saati pää ei kestä moista kisapainetta J

Kiitos kaikille tukijoille ja ystäville sekä sponsoreille. Kiitos Lakeuden Noutajakoirayhdistys, Kaakon Noutajat, Middle River's Kennelkerho